TS-Racing & Service

Lähdin kisaan tavoitteenani ajaa maaliin asti ensimmäistä kertaa endurourallani, mutta toisin kävi taas. Jo ensimmäisellä maastokokeella kaatumisia tuli niin paljon, että menin laskuissakin sekaisin. Ongelmia oli myös eräässä kallioisessa ylämäessä, en saanut mäkeen vauhtia edessäni ajaneen kuskin ongelmien vuoksi ja näin ollen jumissa oltiin itsekin. Takaa tuleville kuskeille piti antaa tilaa, ja melko kauan kesti ennen kuin oli taas oma vuoro yrittää. Mäestä kun selvittiin aloin saada porukkaa taas kiinni, mutta sitten alkoi sähläys ja kaatuilut, loppumatka sujui siis aivan kuin alkukin.

Kun viimein saavuin pätkän maaliin, tajusin että mäessä aikaa oli vierähtänyt sen verran reilusti, että toisen maastokokeen lähtöön ei montaa minuuttia enää ollut. Koko siirtymän ajoin niin kovaa kuin pyörä vain kulkee, ja maastokokeen lähtöön saavuin kaksi minuuttia ennen lähtöaikaani. Siinä kiireessä unohdin tankata pyörän, en oikeastaan edes ajatellut koko asiaa. Toinen maastokoe sujuikin sitten lähes yhtä huonosti kuin ensimmäinenkin, paljon tuli kaatuiltua ja näin ollen myös aika oli todella surkea. Kolmannelle maastokokeelle oli pitkä siirtymä ja siinä ajellessa tuli ensimmäistä kertaa mieleeni tämä bensatilanne, lumisessa spoorissa huudattaessa sitä varmaan oli kulunut aika reippaasti. Melkein heti kolmannen MK:n lähdön jälkeen jouduinkin laittamaan varatankille ja suunnilleen maastokokeen puolivälin kohdalla bensa sitten loppui. Jonkun aikaa odoteltuani saapui nollapyörä ja antoi juomapullollisen bensaa pyörästään, joka riitti juuri ja juuri autotietä pitkin takaisin kilpailukeskukselle.

No, muistanpahan ainakin tästä lähtien aina tankata pyörän!

Lähdetään siitä, että meillähän on täällä Raumalla aivan loistavat treeniolosuhteet, itse asiassa vähän liiankin loistavat. Spooreja on hiottu koko talvi ja plussakeleissä uria on kivasti vaan siloiteltu. Pyörän ura on hyvin jäätynyt, jalkaurat ovat tasaiset ja matalat sekä patteja on aika vähän. Tallilta on reilu 5 km Kuivassuolle, josta syystä luonnollisestikin treenit ovat painottuneet vauhdin hakemiseen kerhon reiteillä. Noh, tässä kilpailussa oli tarjolla sitten jotain ihan muuta...

Kilpailuun valmistautuminen sujui sen verran seesteisesti, että Nikulan kanssa oikein ihmeteltiin, että mikäs nyt on vialla. Pyörään ei tarvinnut juuri muuta tehdä kuin numerot ja punakilpi liimata. Paikanpäälle lähdettiin ajelemaan isolla kalustolla eli TS-Racingin bussilla jo edellisenä iltana, jottei tarvitsisi aamuyöllä lähteä silmät ristissä jurruttamaan kohti kisapaikkaa, viime kisan tapaan. Kisapaikka löytyi helposti, vaikka ajo-ohjeet olivatkin luokkaa ”opastus tieltä 57” ja yöpuulle päästiin puolen yön maissa.

Reitillä oli 3 MK:ta, jotka koostuivat pääosin metsäspoorista, peltospoorista ja auratuista pelloista.

Aamulla kun lähdettiin ensimmäiselle pätkälle, alkoi totuus valkenemaan, että eihän tämä kisa olekaan ihan läpihuutojuttu. Spoorit ovat pehmeitä ja lumi on syvää. Ekalla pätkällä tuli meinaan mittailtua lumen syvyyttä ja puidenkin kovuutta useampaan otteeseen. Pätkän jälkeen oli huolto, jossa pohdiskeltiin miten jatketaan, jolloin tiimipäällköltä tuli ohje, että kaatuilu pitää lopettaa. Tämä mielessä lähdin pitkähkön siirtymän takana oleville 2. ja 3. pätkille.

Siirtymillä tuli viimeistään selväksi, että nyt ei olla meikäläisen ydinosaamisalueella kisaamassa. Vaikka mittarissa oli siirtymäspoorissa paikoitellen 70-80 km/h, niin edelläolevat kilpakumppanit loittonivat tasaisesti. Siis siirtymällä...

Kakkos ja kolmos pätkä olivat vielä karumpia kuin ykkönen ja spoori oli paikoitellen täysin ummessa. Jaloille ei ollut mitää paikkaa minne laittaa, vaan niitä tuli pidettyä sellaisessa todella ”mukavassa” linkkuveitsi-asennossa, jossa kilvanajosta ei ole tietoakaan. Välissä oli onneksi aurattuja peltopätkiä, joissa nivuset saivat hiukan toipua ja niissä pystyi ajamaan kuten moottoripyörällä on tarkoitettu.

Toisella kierroksella 1. MK oli yllättäen huomattavasti paremmassa kunnossa ja paikoitellen pätkä oli jopa nopea ja kiva ajaa. Hauskuus loppui kuitenkin lyhyeen ylämäkeen, johon oli muodostunut mukava odotusjono. E1 kokoinen kaveri yritti työntää mopoa ylös mäkeä, eikä siitä sitten oikein mitään tullut kun nastat rapsuttelivat sileää kalliota. Jos oltais oltu Raumalla kisaamassa, niin olisin tarjonnut kaverille pari Huiluntuhtia kisan jälkeen, niin olis pito palautunut.

Tämän jälkeen vuorossa olikin sitten pelkkää alamäkeä, enkä nyt tarkota maaston muotoja. 2. ja 3. MK olivat vielä karummassa kunnossa kun 1. kierroksella. Siinä sitten jossain välissä kun mittarista oli viisari jo pyörähtänyt kierroksen yli, niin mietiskelin, että Joel V varmaan vaan naureskelee kun se laittaa menemään näitä pätkiä. Ja niinhän se oli tehnytkin. Pojat sitten valaisivat kertoivat bussissa, että ei sille ollut tullut edes hiki...

Joka tapauksessa kisa oli sen verran avartava kokemus, että päätin jättää haaveet tältä vuodelta Päitsin kiertämisestä sikseen ja alkaa treenaamaan kesäkisoja varten heti Nurvijärven kisan jälkeen.
Ajatukset siintävät jo pikkuhiljaa huhtikuussa, jolloin toivottavasti päästään lähtemään Latviaan ottamaan kunnon intensiivitreenit kesäkisoja ajatellen.

Jo matkalla Mäntsälään saimme ihailla auton huurteisista ikkunoista paksua hankea. Varsinainen lumen lähempi tarkastelu alkoi itselläni 1 mk:n toka kilometrin kohdalla. Siihen asti oli hyvä meininki. sitten..
Edessä näytti olevan tosi makea kurvi josta voi töräyttää ulos rennonletkeästi, vaan kuinka kävi? Etupyörä tökähti hankeen kuin seinään ja äijä oli kylellään. Tämä ihmetytti kovasti ja yritin jatkaa iisimmin ettei menisi läpi.

Tästä eteenpäin kisa oli ajamista katumista, ei kelloa vastaan. Useat lipat söivät itseluottamusta joka pätkällä, jyvää ei löytynyt enää missään vaiheessa ja varsinkin isot patit olivat myrkkyä löysästi treenanneelle kuskille.

Reitti kylläkin oli erittäin ammattimaisesti rakennettu ollen kaikille sama, ja hyvässä kunnossa. Sijoitus oli todella huono 25. joten seuraava kisa on mielenkiintoinen haaste. Parantamaan lähdetään mutta ei todellakaan suurin odotuksin. Periksi ei anneta.

Endurokauden avauskilpailuun Mäntsälässä valmistauduttiin hyvin perinteisin rituaalein, eli syömällä epäsäännöllisesti ja nukkumalla mahdollisimman vähän. Ennen neljää aamuyöllä sprintterin nokka lähti kohti tuntematonta. Tuntematonta siinä mielessä, että tämä oli allekirjoittaneen ensimmäinen spoorikisa sekä ensimmäinen kisa Husabergillä. 

Oma Burgeri ei ehtinyt kisaan mennessä saapumaan maahan, joten sain lainaksi maahantuojalta FE 390:sen. Olin testannut pyörää jonkin verran Kuivassuolla vakiosettingeillä ja laite tuntui istuvan käteen todella hyvin. Kisaan laitettiin paikalle korkea penkki, jäykempi takajousi, Akran slipari ja sytytysennakko varmuuden vuoksi moodiin ”agressive”.

Pyörä oli tosi positiivinen yllätys. Laite oli aina ”alueella” ja ruisku teki sen, että millään vaihteella tai kierroksilla ei nyykähdystä tapahtunut, vaan aina löytyi vetoa. Vetoa ja pitoa löytyi paikoitellen jopa sen verran mukavasti, että oli vaikeuksia pitää paino edessä ja keula pakkasi kampeamaan väkisin ylöspäin.

Reitti oli aika pehmeä, pattinen ja lunta oli riittävästi. Ajo kulki ihan kohtuullisesti ja jouduin jopa ohittamaan muutaman kuskin. Kaatumisia tuli aika monta, mutta ne olivat aika pieniä muksahtamisia hankeen, joissa moottori ei useimmiten sammunut. Patikoissa ajaminen oli todella vaikeaa, kun ei osannut ns. antaa lepattaa toinen jalka tapilla. Asiaa ei myöskään helpottanut se, että takaiskarin settingit olivat aika hukassa. Aikataulu oli aika tiukka ja huoltoon ei jäänyt kuin muutama minuutti, jolloin iskareiden ropaamiseen ei jäänyt aikaa ja toinenkin kierros vedettiin samoilla settingeillä.

Sijoitus oli 9., johon olen suhteellisen tyytyväinen, kun spoori on kuitenkin vielä aika lyhyt tuttavuus. Patikoissa ja korkeassa hangessa meikäläinen häviää eniten aikaa ja sitä pitää treenata paljon lisää. Kisan postitiivisinta antia oli FE 390, jolla ajaminen poisti viimeisetkin ”ostajan katumuksen” rippeet.